Tanssiaiset

Tapiola Sinfoniettan tanssiaisissa Vanhalla Ylioppilastalolla aikamatkaillaan tyylikkäästi, riehakkaasti, ja jokainen omalla tavallaan – tämä on tanssiinkutsu!

Otetta ottava tanssipari näkyy siluetteina valoa vasten.

Dimas Ruiz Santos, kapellimestari
Jukka Haapalainen, koreografi
Dennis Nylund, illan isäntä
Marianna Jakobsson, laulu

Saanko luvan? Baby let’s dance!

Tangoa, barokkia, salonki-, lava- ja kansatansseja, lattaria ja diskoa – muun muassa näitä tansseja eri aikakausilta ja kulttuureista tarjoaa Tapiola Sinfoniettan Tanssiaiset Vanhalla ylioppilastalolla 8. toukokuuta.

Tanssit ovat olleet kautta aikojen paitsi mitä moninaisimman musiikin esityspaikka, myös ennen kaikkea ilon ja toiveiden paikka meille ihmisille. Vuosisatoja sitten salongeissa kohtasivat ladyt ja gentlemannit, ja kuviot olivat tarkkaan määriteltyjä. Ehkä myös liehittelykuviot? Iloisella 1920-luvulla helmat lyhenivät muotitansseihin paremmin sopiviksi, mutta Suomessa bilemekon alta saattoi löytyä pirtupöksyt ja samppanjaa sai vain lääkärin määräyksellä. Nykyajan ravet tahdistavat tasa-arvoisesti tanssijoiden sydämet kaikkialla maailmassa. Tapiola Sinfoniettan tanssiaisissa Vanhalla Ylioppilastalolla aikamatkaillaan tyylikkäästi, riehakkaasti, ja jokainen omalla tavallaan – tämä on tanssiinkutsu!

Tanssin ammattilainen Jukka Haapalainen johdattaa yleisön illan tanssiin: hän koreografioi, kertoo liikkeen taustasta ja astuu itsekin mukaan tanssin kulkuun. Iltaa isännöi näyttelijä ja breakdance-valmentaja Dennis Nylund, tanssia rakastava opas, joka kuljettaa yleisön tyylilajista toiseen ja pitää tarinan liikkeessä. Illan laulusolistina säkenöi Marianna Jakobsson.

Aika

08.05.2026 19:00

Paikka

Vanha Ylioppilastalo

Mannerheimintie 3
00100 Helsinki

Hinta

Liput alk. 45 / 38 / 15 €

Tab Content

This is a basic text element.

Tab Content

This is a basic text element.
Perjantai
08.05.2026
19:00

Liput alk. 45 / 38 / 15 €

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA

Keskiviikko
10.06.2026
19:00

Kamarimusiikkia Villa Gyllenbergissä: Syrjityt

Vuoden 2026 Kamarimusiikkia Villa Gyllenbergissä -konserttikokonaisuuden teemana on Syrjityt. Kokonaisuus koostuu kolmesta eri alateemasta ja konsertista.

Tutustu konserttiin
Perjantai
20.03.2026
17:00

After Work: Mozartia mollissa

Matthew Hallsin johtaman konsertin teema on lähes kaikille tuttu Mozart, mutta ohjelmisto keskittyy tällä kertaa säveltäjän mollissa kulkeviin teoksiin.

Tutustu konserttiin