Kohtaaminen
Tapiola Sinfoniettan uusi taiteellinen partneri Nicolas Altstaedt ja jo pitkään pestissä ollut Ryan Bancroft kohtaavat konsertissa ensimmäisen kerran. Konsertin jälkeen kauden toiset Pianoklassikot-jatkot Tapiolasalissa.
Lähde mukaan Synnyn-konserttiin, jossa kamarimusiikin herkkyys, runon rytmi ja hengityksen voima kietoutuvat yhteen ainutlaatuiseksi musiikkimatkaksi. Aili Järvelän sävellys kuljettaa kuulijan tähtisumun syvyyksistä aina syntymän ihmeelliseen hetkeen koskettavana kokonaisuutena, joka avaa oven elämän alkuvoimaan.

Lähde ainutlaatuiselle musiikkimatkalle raskauden ihmeeseen.
Synnyn yhdistää kamarimusiikin herkkyyden, runon rytmin ja hengityksen voiman koskettavaksi kokonaisuudeksi, joka kuljettaa kuulijan tähtisumusta syntymän hetkeen.
Musiikin Synnyn-konserttiin on säveltänyt Aili Järvelä.
Esiintyjinä Tapiola Sinfoniettan pienkokoonpano, musiikkikasvattajat Elisa Seppänen ja Heidi Tamper sekä näyttelijä Ulriikka Heikinheimo. Teoksen ohjauksesta vastaa Aina Bergroth.
Anna musiikin, sanojen ja rytmien vahvistaa yhteyttä syntyvään lapseen – ja valmistaudu elämän suurimpaan kohtaamiseen.
Konsertti on tuotettu osana Tapiola Sinfoniettan kummilapsitoimintaa, joka jatkuu myös 2026 syntyvien espoolaisvauvojen kanssa vuodet 2027 ja 2028.
Konsertti on vain aikuisille.
Tapiolasali, Espoon kulttuurikeskus
Liput alk. 10 €.